Käsittelyn tarkoitukset ja käsittelyperusteet – täydelliset tiedot
Johdanto
Tällä sivulla, joka on osa Vendin tietosuoja- ja evästekäytäntöjä, kuvataan tarkoitukset, joita varten Vend kerää ja käsittelee henkilötietojasi kun käytät palveluitamme tai olet muutoin vuorovaikutuksessa kanssamme. Kuvaamme myös käsittelyperusteet, joiden nojalla käsittely toteutetaan. ”Käsittelyperuste” on lainsäädännössä määritelty oikeutus, jonka perusteella Vend katsoo saavansa kerätä ja käyttää tietyntyyppisiä tietoja tiettyihin käyttötarkoituksiin. Arvioimme käyttämiämme käsittelyperusteita säännöllisesti sekä käyttäjiltä, viranomaisilta että liikekumppaneiltamme saadun palautteen perusteella.
Jos olet eri mieltä jonkin käsittelyperusteen soveltumisesta henkilötietojen keräämiseen ja käsittelyyn, voit ottaa yhteyttä Vendin tietosuojatiimiin tällä yhteydenottolomakkeella. Olemme sitoutuneet vastaamaan kaikkiin kyselyihin mahdollisimman nopeasti ja aina 30 päivän kuluessa.
Voit lukea lisää suostumuksen ja oikeutetun edun määritelmistä Suomen tietosuojavaltuutetun sivuilta. Oikeutettu etu on yksi perusteista, jonka nojalla henkilötietoja voi käsitellä. Vendillä voi olla oikeutettu etu käsitellä henkilötietoja esimerkiksi kun meillä on asiakassuhde käyttäjän kanssa. Niissä tapauksissa, joissa käsittelymme perusteena on oikeutettu etu, olemme tehneet ns. tasapainotestin. Sillä varmistamme, että olemme toteuttaneet toimenpiteet, joilla toisaalta oikeutettu etumme ja toisaalta palvelun käyttäjien etu ja oikeudet, on huomioitu oikeudenmukaisesti ja tasapainoisesti.
Kun käsittelemme henkilötietoja, niitä voidaan jakaa muiden osapuolten kanssa kuten henkilötietojen käsittelijöiden ja joskus toisten rekisterinpitäjien kanssa. Kerromme tietosuoja- ja evästekäytännöissä yleisesti siitä, miten tietoja jaetaan muiden osapuolten kanssa sekä henkilötietojen siirroista EU/ETA-alueen ulkopuolelle. Tällä sivulla kuvaamme, miten tietoja jaetaan tietyn käyttötarkoituksen yhteydessä.
Henkilötietojen käsittelyn yleiset tarkoitukset, käsittelyperusteet ja henkilötietotyypit
Käsittelyn tarkoitus 1: Yleinen palveluiden ja tuotteiden toimitus
Tarkoituksen selitys: Liiketoimintamme päätarkoituksena on toimittaa tuotteita ja palveluita käyttäjillemme. Tämä pitää sisällään verkkosivustojen toiminnan, palvelun sisällön ja toimintojen toimittamisen, sekä kaikkien verkkotuotteiden tai fyysisten tuotteiden ja palvelujen toimittamisen.
Miksi käsittelemme tietoja näin? Jotta voimme toimittaa tuotteita ja palveluita sinulle. Palvelut ja tuotteet on kuvattu tarkemmin palvelukohtaisissa yleisissä ehdoissa.
Käsittelyperuste: Sopimusvelvoite.
Hallinta: Käyttäjillä ei ole hallintamahdollisuutta, sillä käsittely on välttämätöntä palvelun toimittamiseksi. Kirjautuneilla käyttäjillä on milloin tahansa mahdollisuus poistaa käyttäjätilinsä.
Käsitellyt tietotyypit: Profiilin perustiedot, maksu ja laskutustiedot, käyttäytymistiedot, sijaintitiedot ja tekniset tiedot sekä käyttäjän luoma sisältö.
Tietojen vastaanottajat: Käytämme henkilötietojen käsittelijöitä kuten Amazon Web Services (AWS), sekä Google Cloud Platform, jotta voimme teknisesti tarjota tuotteita ja palveluita sinulle.
Käsittelyn tarkoitus 2: Asiakaspalvelu ja -toiminnot
Tarkoituksen selitys: Yleistä palvelun ja tuotteen toimitusta varten tarjoamme myös asiakaspalvelua ja erilaisia asiakaspalvelutoimintoja. Näihin sisältyy yhteydenpito käyttäjiimme, jotka ottavat meihin yhteyttä puhelimitse, sähköpostitse ja chatbot-työkaluilla asiakaspalveluun liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi. Asiakaspalveluun ja asiakaspalvelutoimintoihin kuuluvat myös asiakaskontaktien tietojen tallentaminen teksti- ja äänitallenteisiin sekä tiedot kunkin tapauksen yksityiskohdista ja ratkaisuista. Tietoja käytetään myös asiakaspalveluprosessien kehittämiseen aggregoimalla tietoja asiakaskyselyistä ja seuraamalla asiakaspalvelun tehokkuutta. Henkilötietoja käytetään siis tilastotietojen luomiseen, joita hyödynnetään analysoitaessa käyttäjien ja Vendin työkalujen/henkilökunnan välistä vuorovaikutusta ja selvitetään tapoja, joilla asiakaspalvelua, tuotteita ja viestintää voidaan parantaa. Henkilötietoja käytetään myös rekisteröityjen pyyntöihin ja valituksiin vastaamiseen. Asiakaspalveluun tulevia yhteydenottoja voidaan tarvittaessa jakaa eri Vend-konserniin kuuluvien rekisterinpitäjien kesken. Voimme käyttää tekoälyäteknologioita (‘AI’) tai koneoppimista asiakaspalvelutoimintojen toteuttamiseen tai parantamiseen. Voimme esimerkiksi käyttää yhteydenottoja asiakaspalveluun, asiakaspalvelutiketteja tai chat-keskusteluja, vakiovastauksien laatimiseen tai yhteydenottojen lajitteluun.
Miksi käsittelemme tietoja näin? Emme halua ainoastaan tarjota asiakaspalvelua vaan pitää myös huolta siitä, että asiakaspalveluamme kehitetään jatkuvasti ja että se pystyy auttamaan sinua parhaalla mahdollisella tavalla.
Käsittelyperuste: Asiakastiedustelujen käsittelyperusteena on sopimusvelvoite. Asiakaspalvelun kehittämisen perusteena on oikeutettu etu. Lakisääteinen velvoite on käsittelyperuste kun lähetämme tärkeää ja pakollista viestintää kuten tietoa muutoksista henkilötietojen käsittelyyn.
Hallinta: Käyttäjillä ei ole hallintamahdollisuutta tähän tietojenkäsittelyyn.
Käsitellyt tietotyypit: Käsittelyssä hyödynnetään profiilin perustietoja, tilin tietoja, käyttäytymistietoja ja teknisiä tietoja, maksu- ja laskutustietoja sekä tietoja, joita käyttäjä lähettää meille pyyntöjensä yhteydessä tai joita tarvitaan pyyntöihin vastaamiseen.
Tietojen vastaanottajat: Käytämme henkilötietojen käsittelijöitä kuten Zendesk, Kindly, Amazon Web Services (AWS), ja Amplitude tarjotaksemme asiakaspalvelutoimintoja.
Käsittelyn tarkoitus 3: Palveluiden ja tuotteiden toimittaminen ja mukauttaminen
Tarkoituksen selitys: Palvelun mukauttaminen käyttäjän tekemien pyyntöjen tai asetusten perusteella. Käyttäjät voivat itse määritellä ominaisuuksia liittyen tarjoamiimme palveluihin, kuten ilmoituksiin, uutiskirjetilauksiin, hakuvahteihin jne. Lähetämme kauppapaikkojen käyttäjille viestejä, kuten muistutuksia, liittyen heidän aktiivisiin ilmoituksiin. Käyttäjät voivat myös hakea, tallentaa, lähettää ja julkaista palvelussa sisältöä, kuten luokiteltuja ilmoituksia, ja tuote- tai palveluarvosteluita. Käyttäjät voivat myös arvostella yrityksiä työnantajina. Mahdollistamme myös käyttäjien välistä viestintää markkinapaikoilla. Palveluissamme on erilaisia laskureita, joiden avulla käyttäjä voi arvioida esimerkiksi asuntonsa hintapyyntöä tai kiinteistönvälittäjän tarvetta. Markkinapaikkojen kautta käyttäjät voivat ottaa yhteyttä toisiin palveluntarjoajiin kuten kiinteistönvälittäjiin, pankkeihin, vakuutusyhtiöihin ja vuokrasuhteiden hallintaan liittyvien palveluiden tarjoajiin. Tarjoamme palveluita, joissa yhdistyy maksaminen ja toimitus (ToriDiili). Sekä maksaminen että toimitus tarjotaan kolmansien osapuolien avulla, jotka toimivat osittain itsenäisinä rekisterinpitäjinä. Aggregoimme käyttäjätiedoista erilaisia raportteja liittyen esimerkiksi luokiteltujen ilmoituksien näkyvyyteen ja sisältöjen kuluttamiseen. Jaamme raportteja yrityskumppaneille (esimerkiksi kiinteistönvälittäjille tietoja asuntoilmoitusten näyttökerroista) ja käytämme niitä maksujen määräytymiseen.
Miksi käsittelemme tietoja näin? Toimittaaksemme sovitun tuotteen tai palvelun sinulle käyttöehtojen mukaisesti ja mahdollistaaksemme palveluihin liittyvät ominaisuudet ja toiminnot. Osa käyttäjistämme on toisia yrityksiä, joille tuotamme palveluita.
Käsittelyperuste: Sopimusvelvoite. Käsittelytoimenpiteet, jotka liittyvät tilastolliseen analyysiin tehdään oikeutetun edun nojalla.
Hallinta: Käyttäjille ei ole yleistä hallintamahdollisuutta, mutta käyttäjät voivat hallita omia valintojaan palveluiden asetuksissa.
Käsitellyt tietotyypit: Profiilin perustiedot, tilitiedot, käyttäjän luoma sisältö sekä maksu- ja laskutustiedot.
Tietojen vastaanottajat: Käytämme henkilötietojen käsittelijöitä kuten Amplitude, Amazon Web Services (AWS), MailChimp, Sendbird, Marketo, ja Braze toimittaaksemme ja mukauttaaksemme tuotteita ja palveluita sinulle ja muille käyttäjillemme. ToriDiilin toimituksissa kumppaninamme toimii Posti.
Käsittelyn tarkoitus 4: Vend-tilin ja sisäänkirjautumisen hallinta
Tarkoituksen selitys: Kaikki käyttäjän tilin perustamiseen, ylläpitoon ja toimitukseen liittyvät käsittelytoimet. Mukaan lukien tietoturva liitännäinen käsittely kuten varmuuskopiointi ja lokitus sekä petosten torjunta. Jos käyttäjä tunnistautuu Torissa, näkyy käyttäjä ‘tunnistettuna’ tämän ilmoitussivuilla. Vahvan tunnistamisen yhteydessä muodostamme käyttäjän henkilötunnuksesta yksilöivän tunnisteen, jota käytetään petosten ja väärinkäytösten torjuntaan. Henkilötunnusta ei säilytetä. Käyttäjän puhelinnumero voidaan liittää heidän Vend-tiliin, kun sitä käytetään kaksivaiheisessa tunnistautumisessa tai kun käyttäjää pyydetään vahvistamaan tili tai tietty tapahtuma palvelussa puhelinnumeroon lähetetyn koodin avulla. Vend käyttää puhelinnumeroa ja muita tietoja kaikkien Vendin palveluiden kehittämiseen ja turvallisuuden varmistamiseen sekä sisällön, mainonnan ja markkinoinnin kohdentamiseen ja mittaamiseen (tämä käsittely on kuvattu tarkemmin erillisissä käsittelyn tarkoituksissa). Käyttäjä voi milloin tahansa poistaa puhelinnumeron tilin hallintasivujen kautta.
Miksi käsittelemme tietoja näin? Tarjotaksemme kirjautuneille käyttäjille toiminnallisuuksia ja mahdollistaaksemme esimerkiksi käyttäjien väliset keskustelut.
Käsittelyperuste: Sopimusvelvoite
Hallinta: Käyttäjille ei tarjota valintaan perustuvaa hallintaa, sillä käsittely on ehdottoman välttämätöntä kirjautumispalvelun toimittamiseksi. Käyttäjillä on kuitenkin milloin tahansa mahdollisuus poistaa käyttäjätilinsä tai muokata tietojaan tilin hallintasivujen kautta.
Käsitellyt tietotyypit: Käsittelyssä hyödynnetään profiilin perustietoja, tilin tietoja, maksu- ja laskutustietoja, käyttäytymistietoja ja teknisiä tietoja sekä käyttäjästä johdettuja tai pääteltyjä tietoja.
Tietojen vastaanottajat: Käytämme henkilötietojen käsittelijöitä kuten Amazon Web Services (AWS) ja Google Cloud Platform tilien ylläpitämiseen.
Käsittelyn tarkoitus 5: Laskutus ja maksaminen
Tarkoituksen selitys: Käyttäjien henkilötietojen käsitellään, jotta voimme varmistaa, että palvelutilausten ja muiden maksujen maksaminen käy helposti. Käsittelemme henkilötietoja myös maksamattomien saatavien oikeudelliseksi perimiseksi maksuhäiriötapauksissa. ToriDiili-palvelussa maksunvälityksen toteuttaa Adyen itsenäisenä rekisterinpitäjänä. Välitämme Adyenille käyttäjän nimitiedot- ja osoitetiedot, syntymäajan, sähköpostiosoitteen, henkilötunnuksen ja mahdollisen alv-tunnuksen, tilinumero- ja tilin valuuttatiedot; mahdolliset muut verotuksen yksilöintitiedot maatietoineen. Yrityksistä välitettävistä tiedoista löydät lisää ti
Miksi käsittelemme tietoja näin? Täyttääksemme välisemme sopimuksen ja jotta voit maksaa tuotteista ja palveluista helposti ja turvallisesti.
Käsittelyperuste: Sopimusvelvoite toimii käsittelyperusteena henkilötietojen käsittelylle, joka liittyy laskujen ja maksujen käsittelyyn osana maksuvelvoitteiden normaalia täyttämistä. Oikeutettu etu toimii käsittelyperusteena henkilötietojen käsittelyyn maksun oikeudelliseksi perimiseksi maksuhäiriötapauksissa. Säilytämme kirjanpitoon ja verotukseen liittyviä tietoja myös lakiin perustuen.
Hallinta: Käyttäjille ei tarjota valintaan perustuvaa hallintaa, koska käsittely on välttämätöntä palvelun toimittamiseksi.
Käsitellyt tietotyypit: Käsittelyssä hyödynnetään profiilin perustietoja, tilin tietoja, ja maksu- ja laskutustietoja.
Tietojen vastaanottajat: Käytämme henkilötietojen käsittelijöitä kuten Amazon Web Services (AWS), Google Cloud Platform, Microsoft, Paytrail, PayEx ja MobilePay laskutustietojen ja maksujen käsittelyyn. ToriDiileissä maksupalveluntarjoaja on Adyen N.V, joka toimii itsenäisenä rekisterinpitäjänä toteuttaessaan maksutapahtumia. Partnerimme Tink vahvistaa, että tilinumero kuuluu käyttäjälle ennen kuin se välitetään Adyenille.
Käsittelyn tarkoitus 6: Käyttäytymistietojen ja muiden henkilötietojen kerääminen ja analysointi tuotteen ja palvelun parantamiseksi
Tarkoituksen selitys: Pyrimme jatkuvasti parantamaan tarjoamiamme palveluita ja tuotteita ja myös kehittämään uusia palveluita, jotka vastaavat käyttäjien tarpeisiin. Tämän takia keräämme ja käytämme tietoja, jotka liittyvät käyttäjien käyttäytymiseen palveluissamme. Näitä tietoja käytetään läpi eri palveluidemme. Käytämme tilin tietoja käyttäjätrendien analysointiin, trendien tunnistamiseen ja tilastojen luomiseen käyttäytymisanalyysin perusteella, tiettyjen palvelu- ja tuoteominaisuuksien suorituskyvyn mittaamiseen, palautteen keräämiseen käyttäjäpaneelien ja käyttäjätutkimusten kautta sekä uusien tuotteiden ja tuoteominaisuuksien vianmääritykseen ja testaukseen. Osana jatkuvaa tuotekehitystä, voimme käyttää tietoja AI-mallien kouluttamiseen. Analysoimme tiettyyn palveluun liittyvää käyttäjäkokemusta ja käyttöpolkua kokonaisuutena, jotta ymmärtäisimme käyttäytymismalleja ja toimia, jotka johtavat tiettyyn tapahtumaan kuten uuden ilmoituksen jättämiseen kauppapaikalle. Tähän analyysiin käytetään pseudonymisoituja tietoja läpi kirjautumisstatuksen, mutta näitä tietoja ei koskaan käytetä markkinointi- tai personointitarkoituksiin.
Miksi käsittelemme tietoja näin? Jotta voimme parantaa tarjoamiamme palveluita ja kehittää uusia tuotteita ja palveluita, joista käyttäjät pitäisivät. Palveluiden jatkuva kehittäminen on välttämätöntä, jotta ne pysyvät kilpailukykyisinä ja taloudellisesti tuottavina.
Käsittelyperuste: Oikeutettu etu ja evästesuostumus tiedoille, joita kerätään evästeiden ja vastaavien teknologioiden avulla.
Hallinta: Käyttäjä voi hallita tätä käsittelyä palvelukohtaisten evästeasetusten kautta ja tilin asetusten kautta.
Käsitellyt tietotyypit: Käsittelyssä hyödynnetään profiilin perustietoja, tilin tietoja, käyttäytymistietoja ja teknisiä tietoja, käyttäjän luomaa sisältöä sekä käyttäjästä johdettuja tai pääteltyjä tietoja.
Tietojen vastaanottajat: Käytämme henkilötietojen käsittelijöitä kuten Amplitude, Amazon Web Services, Google Cloud Platform, Hotjar, SurveyPal, Google Analytics ja Snowflake kun analysoimme miten voisimme kehittää palveluitamme.
Käsittelyn tarkoitus 7: Tuotteiden sisällön personointiin liittyvät käsittelytoimet
Tarkoituksen selitys: Personoimme sisältöä, kuten suosituksia työpaikkailmoituksista, vuokra-asuntoilmoituksista ja muista luokitelluista ilmoituksista käyttäjätietojen perusteella, jotta voimme tarjota käyttäjälle merkityksellisemmän käyttäjäkokemuksen. Tämä sisältää uutiskirjeitä, jotka perustuvat kiinnostuksen kohteisiin, sijaintikohtaisia push-ilmoituksia sekä suosituksia luokitelluista ilmoituksista, joista käyttäjät saattavat olla kiinnostuneita käyttäjän luoman sisällön tai tallentamien suosikkien sekä pääteltyjen kiinnostuksen kohteiden perusteella. Personointi ja suosittelu ominaisuudet yleensä edellyttävät algoritmien ja AI-mallien koulutusta ja käyttöä. Räätälöityjä luokiteltuja ilmoituksia voidaan näyttää kauppapaikoissa, tai muissa Vend-palveluissa. Käytämme näitä tietoja myös aggregoitujen tilastojen tarjoamiseksi yritysasiakkaillemme markkinapaikoilla, jotta he saavat käsityksen luokitellun mainoksensa tavoitettavuudesta.
Miksi käsittelemme tietoja näin? Varmistaaksemme, että tuotteemme ja palvelumme ovat sinulle ajankohtaisia ja kiinnostavia ja että autamme sinua esimerkiksi löytämään kiinnostavia ilmoituksia markkinapaikoitamme. Palveluiden ja tuotteiden personointi on tärkeää niiden kilpailukykyisyyden ja taloudellisen kannattavuuden kannalta.
Käsittelyperuste: Räätälöityjen tuotteiden ja palvelujen toimittamisen käsittelyperusteena toimii sopimusvelvoite ja evästesuostumus tiedoile jotka on kerätty evästeillä ja vastaavilla tekniikoilla.
Hallinta: Käyttäjä voi hallita tätä käsittelyä palvelukohtaisten evästeasetusten kautta ja tilin asetusten kautta.
Käsitellyt tietotyypit: Profiilin perustiedot, käyttäjän luoma sisältö, käyttäytymistiedot ja tekniset tiedot, sijaintitiedot ja käyttäjästä johdetut tai päätellyt tiedot.
Tietojen vastaanottajat: Käytämme henkilötietojen käsittelijöitä kuten Amazon Web Services (AWS), Google Cloud Platform, Braze ja Amplitude.
Käsittelyn tarkoitus 8: Kuluttajille suunnattu markkinointiviestintä
Tarkoituksen selitys: Teemme räätälöityä ja räätälöimätöntä markkinointia sivustollamme, sovelluksissamme, sähköpostitse ja kolmansien osapuolien sivustoilla (kuten Metan (Facebook, Instagram) ja Googlen palveluissa), mainostaaksemme Vend-tuotteita ja -palveluita. Markkinointia tehdään esimerkiksi suoramarkkinoinnin, tuotteiden sisäisten viestien, mainosten ja kampanjoiden sekä verkkomainonnan avulla. Tähän kuuluvat kohdennetut kampanjat ja tarjoukset, markkinointipuhelut ja -ilmoitukset, sähköpostimarkkinointi, markkinointimme vaikuttavuuden mittaaminen, käyttäjätietojen (esimerkiksi käyttäytymistiedot tai sähköpostilistat) jakaminen kolmansien osapuolten kanssa kampanjoiden kohdentamiseksi käyttäjille kolmansien osapuolten sivustoilla ja käyttäjätietojen jakaminen kolmansien osapuolten kanssa samankaltaisten yleisöjen luomiseksi kolmansien osapuolten sivustoille. Markkinoinnin tehostamiseen voidaan käyttää koneoppimis- tai muita tekoälyä käyttäviä sovelluksia. Voimme sisällyttää aktiivisille käyttäjille suunnattuun sähköpostiviestintäämme tietoa ja mainoksia Vendin muista vastaavista palveluista. Saatamme myös pyytää käyttäjiämme jakamaan kokemuksiaan tai muilla tavoin osallistumaan markkinointiin jota voimme julkaista sivuillamme.
Miksi käsittelemme tietoja näin? Markkinoidaksemme tuotteitamme ja palveluitamme eri tavoin ja voidaksemme tarjota sinulle palveluita myös tulevaisuudessa. Analysoimme markkinoinnin vaikuttavuutta, jotta voimme parantaa sitä.
Käsittelyperuste: Yleisesti ottaen sähköinen suoramarkkinointimme perustuu suostumukseen (markkinointilupa tai uutiskirjetilaus) jos käyttäjällä ei ole voimassaolevaa asiakassuhdetta. Voimme kuitenkin perustaa suoramarkkinoinnin suostumukseen silloinkin kun käyttäjä on asiakassuhteessa (kirjautunut käyttäjä). Oikeutettu etu voi olla sähköiselle suoramarkkinoinnille käsittelyperuste, kun käyttäjä on asiakassuhteessa Vendiin (kirjautunut käyttäjä), myös silloin, kun käyttäjä ei maksa palvelusta mutta hänet katsotaan asiakkaaksi, eikä suostumusta näin ollen tarvita. Lisäksi oikeutettu etu on laillinen peruste silloin, kun markkinointi toteutetaan mainoksilla tai tuoteviesteillä omissa palveluissamme. Kolmannen osapuolen alustoilla tapahtuvaan markkinointiin (ilman palveluistamme kerättyä käyttäytymistietoa) sovelletaan oikeutettua etua laillisena perusteena. Joissakin rajatuissa tapauksissa jaamme tietoja kolmansille osapuolille (kuten Meta ja Google), jotta voimme markkinoida palveluitamme heidän alustoillaan perustuen palveluissamme kerättyyn käyttäytymistietoon. Tällainen henkilötietojen käsittely ja jakaminen perustuu evästesuostumukseen.
Hallinta: Käyttäjä voi hallita tätä käsittelyä palveluiden asetukset-sivuilla tai suoraan sähköpostien ohjeiden mukaan. Käyttäytymistietojen käsittelyn markkinoinnin kohdentamiseen sekä markkinoinnin Metan (Facebook) ja Googlen palveluissa voi kieltää palvelukohtaisista evästeasetuksista.
Käsitellyt tietotyypit: Käsittelyssä hyödynnetään profiilin perustietoja, tilin tietoja, käyttäytymistietoja ja teknisiä tietoja, käyttäjästä johdettuja tai pääteltyjä tietoja sekä sijaintitietoja (GPS-tietoihin tai IP-osoitteeseen perustuvat).
Tietojen vastaanottajat: Käytämme henkilötietojen käsittelijöitä kuten Braze, Marketo, Amplitude, Adjust, Amazon Web Services (AWS). Google ja Meta (Facebook, Instagram) toimivat myös rekisterinpitäjinä kun markkinointia tehdään heidän palveluissaan.
Käsittelyn tarkoitus 9: Turvallisuuteen, petostentorjuntaan ja väärinkäytöksiin liittyvät käsittelytoimet
Tarkoituksen selitys: Palveluistamme kerättyä tietoa voidaan käyttää turvallisuuden varmistamiseen sekä petosten, häirinnän ja väärinkäytösten torjuntaan. Nämä tiedot voivat sisältää käyttäjätilisi profiilitietoja, kuten tietoja, jotka on kerätty tilin tai puhelinnumeron vahvistamisen yhteydessä. Lokien, maksutapahtumien ja muun käyttäytymisen analysointi, varmistaaksemme palveluiden vakauden ja Vendin tallentamien tietojen turvallisuuden sekä varmistaaksemme esimerkiksi käyttöehtojemme noudattamisen esimerkiksi käyttäjien hyväksyttävään käyttäytymiseen markkinapaikoilla. Tähän kuuluvat myös petosten ja rikollisen käyttäytymisen estäminen ja tunnistaminen markkinapaikoillamme tarkistaessamme luokiteltuja ilmoituksia ja käyttäjien välisiä viestejä. Voimme myös luovuttaa tietoja viranomaisille kuten vero-, tulli- tai ruokaviranomaisille, poliisille tai oikeudenkäynnin osapuolille kun vastaanotamme meitä juridisesti sitovan tietopyynnön (esimerkiksi luovuttaa käyttäjien välinen viestihistoria). Petosten ja väärinkäytösten ehkäisemiseksi, Torissa käyttäjiltä voidaan edellyttää vahvaa tunnistautumista tiettyjen palvelun toiminnallisuuksien käyttämiseksi. Riitojen ratkaisemiseksi ja petosten torjumiseksi markkinapaikkamme voivat myös luovuttaa käyttäjän luomaa sisältöä, joka on aiemmin ollut julkista (mutta jota on sittemmin muutettu tai joka on poistettu) riidan toiselle osapuolelle. Vaadimme käyttäjiltä puhelinnumeroa ja sen todentamista tietyissä tilanteissa. Puhelinnumero voidaan tallentaa ja voimme käyttää sitä muihin petostentorjuntaan liittyviin toimiin kuten sen tunnistamiseen, onko henkilö luonut useita tilejä samalla puhelinnumerolla ja pyrkiikö henkilö huijaamaan muita käyttäjiä käyttämällä eri identiteettejä. Voimme käyttää AI-malleja avustamaan työntekijöitämme päätöksenteossa kun pyrimme torjumaan turvallisuusuhkia, petoksia ja muita väärinkäytöksiä.
Miksi käsittelemme tietoja näin? Varmistaaksemme että palveluitamme käytetään niiden käyttöehtojen mukaisesti ja että palvelumme ja henkilötietojen käsittely pysyy turvallisena kaikille käyttäjille. Pyrimme aktiivisesti tunnistamaan ja estämään huijauksia ja väärinkäytöksiä kauppapaikoillamme, jotta käyttäjät voivat tuntea olonsa turvalliseksi käyttäessään palveluitamme.
Käsittelyperuste: Oikeutettu etu ja lakisääteinen velvoite varmistaa tietoturvallisuus ja luovuttaa tietoja viranomaisille
Hallinta: Käyttäjät eivät voi hallinta tietojenkäsittelyä näihin tarkoituksiin, koska käsittely on ratkaisevan tärkeää palvelujemme turvallisuuden varmistamiseksi.
Käsitellyt tietotyypit: Käsittelyssä hyödynnetään profiilin perustietoja, tilin tietoja, maksu- ja laskutustietoja, käyttäytymistietoja ja teknisiä tietoja, käyttäjän luomaa sisältöä, kolmansilta osapuolilta saatuja tietoja, käyttäjästä johdettuja tai pääteltyjä tietoja sekä sijaintitietoja (GPS-tietoihin tai IP-osoitteeseen perustuvat).
Tietojen vastaanottajat: Käytämme henkilötietojen käsittelijöitä kuten Amazon Web Services (AWS), ja Google Cloud Platform ylläpitäessämme tuotteitten ja palveluiden turvallisuutta. Voimme myös luovuttaa tietoja viranomaisille, jotka toimivat rekisterinpitäjinä kuten vero- ja tulliviranomaiset sekä poliisi.
Käsittelyn tarkoitus 10: B2B-myyntiin, -ostoon ja -markkinointiin liittyvä asiakastietojen käsittely
B2B-asiakastietojen käsittelylle on oma tietosuojakäytäntönsä. Se löytyy täältä.
Käsittelyn tarkoitus 11: Asuntoihin liittyvät ilmoitukset
Tarkoituksen selitys: Vend työskentelee yhteistyössä kiinteistönvälittäjien kanssa, jotka voivat sijoittaa ilmoituksia asunnoista ja kiinteistöistä, joiden myynnistä he vastaavat. Huomioithan, että kun otat yhteyttä kiinteistönvälittäjään ilmoituksessa olevan lomakkeen kautta, henkilötietosi luovutetaan kiinteistönvälitystoimistolle, joka toimii henkilötietojen rekisterinpitäjänä.
Miksi käsittelemme tietoja näin? Auttaaksemme kiinteistönvälittäjiä markkinoimaan kiinteistöjä ja toteuttaaksemme sopimusvelvoitteemme.
Käsittelyperuste: Sopimusvelvoite.
Hallinta: Käyttäjille ei tarjota valintaan perustuvaa hallintaa, sillä käsittely on ehdottoman välttämätöntä palvelun toimittamiseksi.
Käsitellyt tietotyypit: Asuntoilmoituksessa olevat tiedot.
Käsittelyn tarkoitus 12: Yleisösegmentointi kohdennettujen mainosprofiilien, tuotepersonoinnin, henkilökohtaisen markkinoinnin ja tuoteparannusten tarjoamiseksi
Tarkoituksen selitys: Käytämme tietojasi luodaksemme mainos-, markkinointi- ja tuotesegmenttejä, jotka perustuvat demografia tietoihin (ikä, sukupuoli, sijainti), sijaintiin, käyttäytymistietoihin, samankaltaisiin käyttäjiin, kirjautumistilaan (kirjautunut tai kirjautumaton käyttäjä), sekä ladattuihin asiakaslistoihin (sähköposti, puhelinnumero). Tarjoamme mainostajille myös tuotetta, jonka avulla heidän asiakasrekisteristään muodostaman listan tiedot voidaan yhdistää Vend-tilin käyttäjiin (Vend Match).
Miksi käsittelemme tietoja näin? Jotta voimme muodostaa segmenttejä (ryhmiä käyttäjistä) mainontaan ja markkinointiin. Näiden avulla voimme parantaa palveluitamme ja turvata niiden taloudellinen kannattavuus myös tulevaisuudessa.
Käsittelyperuste: Suostumus ja oikeutettu etu
Hallinta: Käyttäjä voi hallita tätä käsittelyä sivustojen alareunasta tai sovellusten asetuksista löytyvän ‘mainosasetukset’ -linkin kautta.
Käsitellyt tietotyypit: Käsittelyssä hyödynnetään profiilin perustietoja, tilin tietoja, käyttäytymistietoja ja teknisiä tietoja sekä sijaintitietoja (GPS-tietoihin tai IP-osoitteeseen perustuvat).
Tietojen vastaanottajat: Käytämme henkilötietojen käsittelijöitä kuten Amazon Web Services ja Google Advertising Products, Braze.
*****
Käsittelyn tarkoitus 13: Evästeiden asettaminen ja evästetietojen käyttö
Tarkoituksen selitys: Evästeitä, laitetunnisteita tai muita tietoja vastaavia tietoja, jotka voidaan tallentaa tai joita voidaan käyttää laitteeltasi, käsitellään tietosuoja- ja evästekäytännössämme mainittuihin tarkoituksiin.
Miksi käsittelemme tietoja näin? Evästeitä käytetään moniin eri käyttötarkoituksiin osa näistä on välttämättömiä palvelun tarjoamiseksi ja osa ei kuten markkinointi- tai analytiikkaevästeet.
Käsittelyperuste: Suostumus sähköisen viestinnän palveluista annetun lain mukaisesti. Palveluissa joissa näytetään digitaalista mainontaa, Vendkäyttää evästeiden hallinnassa kansainvälisen mainonnan itsesääntelyjärjestö IAB:n ns. ‘Transparency and Consent Framework:ia’. Evästeiden avulla kerättyjen, henkilötietojen myöhempää käsittelyä sääntelee yleinen tietosuoja-asetus, ja tämä käsittely ja sen perusteet on kuvattu tällä sivulla käyttötarkoitusten yhteydessä.
Hallinta: Evästeiden sijoittamista voidaan hallita laitteesi selainasetuksista sekä kunkin sivuston alalaidasta tai sovelluksen asetuksista löytyvän ‘evästeasetukset’ -linkin kautta.
Käsitellyt tietotyypit: Käsittelyssä käytetään profiilin perustietoja, tilin tietoja, käyttäjän käyttäytymistietoja ja teknisiä tietoja.
Tietojen vastaanottajat: Tarkempia tietoja kunkin sivuston käyttämistä evästeitä ja tietojen vastaanottajista saat evästeasetuksista. Mainonnan osapuolet ovat tyypillisesti rekisterinpitäjiä kun taas Vendin analytiikka- ja markkinointievästeisiin liittyvät kolmannet osapuolet henkilötietojen käsittelijöitä.
Käsittelyn tarkoitus 14: Tieteellisen, tilastollisen ja markkinatutkimuksen mahdollistaminen
Tarkoituksen selitys: Mahdollistamme tilastolliseen, tieteelliseen sekä markkinoihin liittyvien analyysien ja tutkimusten tekemistä asuntomarkkinoista. Näissä tilanteissa partnerimme tai valikoidut tutkimusinstituutiot saavat pääsyn asuntoilmoituksiin liittyvään anonymisoituun tietoaineistoon, jota he voivat käyttää tutkimukseen ja markkinatuntemuksen kehittämiseen.
Miksi käsittelemme tietoja näin? Jotta asuntomarkkinoista keräämämme tiedot voisivat hyödyttää mahdollisimman laajasti eri yrityksiä ja tutkimusta ja tätä kautta yhteiskuntaa kokonaisuudessan.
Käsittelyn peruste: Oikeutettu etu
Hallinta: Tälle käsittelylle ei tällä hetkellä ole käyttäjälle suunnattua hallintaa.
Käsitellyt tietotyypit: Käsittelyssä hyödynnetään käyttäjien luomaa sisältöä ja käyttäytymistietoja joita ei enää voida yhdistää yksittäiseen käyttäjään.
Verkkomainontaan liittyvä tietojenkäsittely
Vend näyttää sivustoillaan ja sovelluksissaan tavallisia ja personoituja mainoksia. Näytettäessä mainoksia verkkopalveluissa käsittelemme henkilötietoja kohdentaaksemme mainontaa käyttäjillemme. Alla olevissa tiedoissa olemme jakaneet tämän yleisen käsittelytarkoituksen useampaan käsittelyyn liittyvään tarkoitukseen. Kaikki nämä tarkoitukset ovat olennainen osa verkkomainontaan nojaavaa liiketoimintaamme. Seuraavat käsittelyn tarkoitukset ja perusteet koskevat henkilötietojen käsittelyä verkkomainontaan silloin kun Vend on henkilötietojen rekisterinpitäjä. Lisätietoja siitä, miten mainoskumppanimme käyttävät dataa verkkomainonnassa saat evästeasetusten kautta.
Verkkomainonta perustuu useiden eri teknologioiden ja osapuolten yhteistyöhön, jonka lopputuloksena käyttäjälle valitaan ja näytetään mainontaa. Tämä tarkoittaa usein sitä että tietoa jaetaan monien osapuolien kanssa, jotka toimivat rekisterinpitäjinä tietojen osalta.
Käsittelyn tarkoitus 15: Tavallisten mainosten, kuten asiayhteyteen liittyvien mainosten, valinta
Tarkoituksen selitys: Mainoksia voidaan näyttää sinulle kontekstin perusteella, kuten tarkastelemasi sisällön, käyttämäsi sovelluksen, likimääräisen sijaintisi (kunta tai maakunta tasolla) tai laitetyyppisi (mobiililaite, tabletti tai tietokone) perusteella. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi että kun selailet huonekaluihin liittyviä ilmoituksia sinulle näytetään huonekaluliikkeen mainos.
Miksi käsittelemme tietoja näin? Rahoitamme mainonnalla käyttäjille ilmaisia palveluita ja turvaamme että ne voivat pysyä ilmaisina tai halvempina myös tulevaisuudessa.
Käsittelyperuste: Oikeutettu etu
Hallinta: Tavallisten mainosten kohdalla käyttäjille ei tarjota hallintamahdollisuutta, koska se poistaisi kykymme rahoittaa sinulle tarjottavia verkkopalveluita digitaalisen mainonnan kautta.
Käsitellyt tietotyypit: Mainosasetusten huomioimiseen käytetään profiilin perustietoja ja tilin tietoja sekä käyttäytymis ja teknisiä tietoja. Mainossisällön toimittamiseen käytetään käyttäytymistietoja ja teknisiä tietoja.
Tietojen vastaanottajat: Käytämme henkilötietojen käsittelijöitä mainonnan hosting- ja säilytyspalveluihin kuten Amazon Web Services (AWS). Lisätietoja muista vastaanottajista kuten Google Advertising Products ja Adform evästeasetuksista.
Käsittelyn tarkoitus 16: Personoitujen mainosten valinta
Tarkoituksen selitys: Sinulle voidaan näyttää räätälöityjä mainoksia iän, sukupuolen, sijainnin tai kiinnostuksen kohteiden perusteella. Voimme päätellä kiinnostuksiasi käyttäen tekoälysovelluksia tai -malleja.
Miksi käsittelemme tietoja näin? Jotta mainokset joita näytämme sinulle olisivat mahdollisimman relevantteja sinulle ja myös arvokkaampia mainostaja-asiakkaillemme. Mainonta mahdollistaa ilmaisten tai edullisten palveluiden tarjoamisen käyttäjillemme.
Käsittelyperuste: Evästesuostumus ja oikeutettu etu.
Hallinta:Käyttäjä voi hallita tätä käsittelyä sivustojen alalaidasta ja sovellusten asetuksista löytyvien ‘evästeasetukset’ ja ‘mainosasetukset’- linkkien kautta.
Käsitellyt tietotyypit: Käsittelyssä hyödynnetään profiilin perustietoja, tilin tietoja, käyttäytymistietoja, teknisiä tietoja, käyttäjistä johdettuja tai pääteltyjä tietoja sekä sijaintitietoja (GPS-tietoihin tai IP-osoitteeseen perustuvat). Jos käyttäjä kieltäytyy kaikista älymainoksiin liittyvistä valinnoista, hänelle näytetään vain kontekstiin liittyviä mainoksia (katso käsittelyn tarkoitus 15). Mainostajille tai muille kolmansille osapuolille ei jaeta käyttäjän nimeä, sähköpostiosoitetta, osoitetta tai muita vastaavia tunnistavia tietoja.
Tietojen vastaanottajat: Käytämme henkilötietojen käsittelijöitä mainonnan hosting- ja säilytyspalveluihin kuten Amazon Web Services (AWS). Lisätietoja muista vastaanottajista kuten Google Advertising Products ja Adform evästeasetuksista.
Käsittelyn tarkoitus 17: Mainosten suorituskyvyn mittaaminen
Tarkoituksen selitys: Näkemiesi tai käyttämiesi (esim. kun klikkaat mainosta) mainosten suorituskykyä ja vaikuttavuutta voidaan mitata. Tämä tarkoittaa että keräämme tietoja siitä, että mainosta on katseltu tai klikattu ja käytämme tätä mainostajien laskuttamisessa.
Miksi käsittelemme tietoja näin? Jotta voimme parantaa palveluissamme näytettävää mainontaa ja laskuttaaksemme mainostaja-asiakkaittamme. Mainostuloilla pidämme palvelumme edullisina tai ilmaisina myös tulevaisuudessa.
Käsittelyperuste: Evästesuostumus kun käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita kerätäksemme ja käsitelläksemme käyttäytymistietoja ja käsittelemme näitä tietoja mainonnan tehokkuuden mittaamiseksi. Joitakin perustason mittauksia, kuten näyttökertojen lukumäärä, tehdään kuitenkin edelleen oikeutetun edun perusteella.
Hallinta: Perustason suorituskyvyn mittaamisesta ei ei tarjota hallintamahdollisuutta koska digitaalista mainontaa ei ole mahdollista myydä mainostajille ilman mainosten suorituskyvyn mittaamista. Näistä mainospalveluista saatavat tulot ovat ratkaisevan tärkeitä tarjoamillemme palveluille. Käyttäjä voi hallita suostumukseen perustuvaa käsittelyä palvelukohtaisten evästeasetusten kautta. Kolmansien osapuolien osalta hallintamahdollisuudet löytyvät myös evästeasetuksista.
Käsitellyt tietotyypit: Käsittelyssä hyödynnetään profiilin perustietoja, tilin tietoja, mainonnan vaikuttavuustietoja, käyttäjän käyttäytymistietoja ja teknisiä tietoja. Mainostajille tai muille kolmansille osapuolille ei jaeta käyttäjän nimeä, sähköpostiosoitetta, osoitetta tai muita vastaavia tunnistavia tietoja.
Tietojen vastaanottajat: Käytämme henkilötietojen käsittelijöitä mainonnan hosting- ja säilytyspalveluihin kuten Amazon Web Services (AWS) ja Google Cloud Platform. Lisätietoja muista vastaanottajista kuten Google Advertising Platform evästeasetuksista.
Käsittelyn tarkoitus 18: Mainostuotteiden kehittäminen ja parantaminen
Tarkoituksen selitys: Tietojasi voidaan käyttää olemassa olevien järjestelmien ja ohjelmistojen parantamiseen sekä uusien mainostuotteiden kehittämiseen. Analysoimalla mainonnan tehokkuutta, voimme esimerkiksi tehdä muutoksia siihen mitä mainoksia näytämme, miten usein niitä näytetään tai mitkä mainosyhdistelmät toimivat parhaiten. Analyysin perusteella voimme optimoida mainonnanhallintajärjestelmiä näyttämään mahdollisimman toimivaa mainontaa käyttäjille.
Miksi käsittelemme tietoja näin? Jotta voimme parantaa mainonnan näyttämistä. Mainostuloilla pidämme palvelumme edullisina tai ilmaisina myös tulevaisuudessa.
Käsittelyperuste: Kun käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita kerätäksemme ja käsitelläksemme käyttäytymistietoja ja käsittelemme näitä tietoja mainostuotteidemme kehittämiseksi ja parantamiseksi, laillisena perusteena on suostumus. Kaikessa muussa mainostuotteiden kehittämiseen ja parantamiseen liittyvässä käsittelyssä perustamme toimintamme oikeutettuun etuun.
Hallinta: Oikeutettuun etuun perustuva käsittely: Koska oikeutettuun etuun perustuva käsittely on rajoitettu vain ehdottoman välttämättömään, tähän ei tarjota erillistä hallintamahdollisuutta. Suostumukseen perustuva käsittely: hallintamahdollisuudet ovat käytettävissä evästeasetuksissa. Kolmansien osapuolien osalta hallintamahdollisuudet löytyvät myös evästeasetuksista.
Käsitellyt tietotyypit: Käsittelyssä hyödynnetään profiilin perustietoja, tilin tietoja, käyttäjän käyttäytymistietoja, teknisiä tietoja sekä sijaintitietoja (GPS-tietoihin tai IP-osoitteeseen perustuvat). Mainostajille tai muille kolmansille osapuolille ei jaeta käyttäjän nimeä, sähköpostiosoitetta, osoitetta tai muita vastaavia tunnistavia tietoja.
Tietojen vastaanottajat: Käytämme henkilötietojen käsittelijöitä mainonnan hosting- ja säilytyspalveluihin kuten Amazon Web Services (AWS) ja Google Cloud Platform. Lisätietoja muista vastaanottajista kuten Google Advertising Products ja Adform evästeasetuksista.
Käsittelyn tarkoitus 19: Tietoturva, väärinkäytösten ehkäisy ja ja mainostuotteiden virheiden korjaaminen
Tarkoituksen selitys: Tietojasi voidaan käyttää petollisen toiminnan seurantaan ja estämiseen, virheiden poistamiseen mainostuotteistamme, sekä varmistamaan järjestelmien ja prosessien moitteeton ja turvallinen toiminta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että IP-osoite pyyntöjen perusteella voidaan tunnistaa mahdolliset koneellisesti (bot) luodut klikkaukset mainoksiin. Järjestelmiä turvallista toimintaa valvotaan esimerkiksi ylläpitämällä laitekohtaisia tilastoja mainonnan tehokkuudesta.
Miksi käsittelemme tietoja näin? Pitääksemme palvelumme mahdollisimman turvallisina ja ehkäistäksemme väärinkäytöksiä.
Käsittelyperuste: Oikeutettu etu
Hallinta: Käyttäjät eivät voi hallinta tietojenkäsittelyä näihin tarkoituksiin, koska käsittely on tärkeää palvelun turvallisuuden ja jatkuvuuden takaamiseksi.
Käsitellyt tietotyypit: Käsittelyssä hyödynnetään profiilin perustietoja, tilin tietoja, käyttäytymistietoja, teknisiä tietoja sekä sijaintitietoja (GPS-tietoihin tai IP-osoitteeseen perustuvat). Mainostajille tai muille kolmansille osapuolille ei jaeta käyttäjän nimeä, sähköpostiosoitetta, osoitetta tai muita vastaavia tunnistavia tietoja.
Tietojen vastaanottajat: Käytämme henkilötietojen käsittelijöitä mainonnan hosting- ja säilytyspalveluihin kuten Amazon Web Services (AWS) ja Google Cloud Platform. Lisätietoja muista vastaanottajista kuten Google Advertising Products ja Adform evästeasetuksista.
Jos sinulla on kysyttävää kyseisistä käsittelyn tarkoituksista ja niiden käsittelyperusteista, ota yhteys tietosuojatiimiimme tällä yhteydenottolomakkeella. Vend on sitoutunut vastaamaan kysymyksiin 30 päivän kuluessa.